VIRONNIEMEN PÄIVÄKODIN KANNATUSYHDISTYS ry

”Virtsun Kantsu”

Vironniemen päiväkodin kannatusyhdistys on perustettu 1993. Sääntöjen mukaan sen tarkoituksena on:
  • tehdä mahdolliseksi, että Vironniemen päiväkodissa voidaan jatkuvasti tarjota lasten ja vanhempien tarpeet huomioon ottavaa korkeatasoista päivähoitoa.
  • tarjota mahdollisuus päiväkodissa olevien lasten vanhempien ja päiväkodin henkilökunnan väliseen yhteistoimintaan päiväkodin toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa.
  • edistää Kruununhaan asukkaiden ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa.
  • tukea erilaisia lastenkulttuurihankkeita ja mahdollistaa mm. taiteilijoiden työskentely päiväkodissa sekä
  • pyrkiä yleisimminkin kiinnittämään huomiota varhaiskasvatuksen laadun merkitykseen lapsen, perheen ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta
etusivu_patsas
Vironniemessä vanhemmat ovat aina olleet mukana päiväkodin toiminnassa. On tehty retkiä, järjestetty talkoita ja kirpputoreja, oltu leirikoulussa, iloittu lasten juhlissa ja aikuisten bileissä. Tämä on ollut osa Vironniemen henkeä.

Päiväkodin henkilökunnan, vanhempien ja lasten totuttuun yhteistoimintaan ei siis yhdistystä tarvittu. Mutta yhdistys helpottaa kaikkien niiden asioiden hoitamista, joissa tarvitaan ”virallisuutta”. Yhdistys voi hakea apurahoja, tehdä talkootyötä ja edustaa. Yhdistys voi järjestää myös ulkopuolisille tarkoitettuja tilaisuuksia ja näyttelyitä. Yhdistys voi kustantaa esitteitä ja tukea rahallisesti erilaisia hankkeita. Näin vironniemeläisiä periaatteita – yhteistoimintaa, yhteisvastuuta ja tietenkin yhteistä ilon pitoa- voidaan esitellä laajemminkin.

Kannatusyhdistys takaa myös Viesti lehden julkaisemisen. Näin Viesti voidaan tarjota muillekin kuin päiväkodin perheille ja yhteydenpito myös eri aikojen vironniemeläisiin säilyy.

Kannatusyhdistys on ollut mukana tukemassa kaikkia Vironniemen kehittämishankkeita. Tänä vuonna erityisesti videodokumentoinnin mahdollistamista. Lisäksi Kantsu on merkittävästi auttanut näiden nettisivujen aikaan saamista.

Yhdistyksen jäseniä voivat olla nykyisten ja entisten vironneläisten vanhempien lisäksi kaikki varhaiskasvatuksen laadusta kiinnostuneet.

Lasten suusta

Sydän tulee hurjan lämpimäksi kun on iloinen.
- Tone 5v.

Lasten töitä

Kalenteri

No current events.